Pikakysely

Mitä pidät uusista kotisivuistamme?

Yhteystiedot

KD Suonenjoki
Valkeisenkatu 6 as 1
77600 SUONENJOKI
050 341 9147

Rahoitus- ja valtionosuusuudistus valmisteltava avoimesti

28.08.2008

Kristillisdemokraattien eduskuntaryhmä toteaa, että pääministeri Matti Vanhasen hallituksen valmistelussa oleva kuntien rahoitus- ja valtionosuusuudistus on poikkeuksellisen tärkeä kuntien ja ihmisten peruspalvelujen kannalta. Se on tärkeämpi uudistus kuin kunta- ja palvelurakenneuudistus muilta osin.

Hallituksen lähtökohta uudistukselle on se, että valtio ei anna kunnille lisää rahoitusta. Hallitus ajaa kunnat vastakkain. Tämä on valitettavaa koko kuntakentän kannalta eikä varmista kuntien talouden pohjaa.

Eduskuntaryhmä vaatii, että kuntien rahoitus- ja valtionosuusuudistus valmistellaan avoimesti ja sen lähtökohdaksi otetaan koko kuntasektorin kasvava rahoitustarve. Erityisesti koulutus- sekä sosiaali-, terveys- ja vanhuspalvelut tulee turvata tasapuolisesti koko maassa.


15.01.2009 Vuodenvaihteen jälkeen 348 kuntaa ja 69 seutukuntaa
30.10.2008 Sosiaalinen asema määrittää terveyttä ja terveyseroja
16.09.2008 Ulkoilu pitäisi ujuttaa osaksi vanhuksen hyvää perushoitoa
13.09.2008 Räsänen: Kunnallisvaalit tarjoavat kuntalaisille mahdollisuuden terveyskapinaan
12.09.2008 Kuntien sosiaalityöntekijätilanne huolestuttava
07.09.2008 Suomen on syytä varautua syövän hoitomenojen kasvuun
05.09.2008 Itä-Suomen huippukokous puntaroi valtion aluehallintouudistusta
29.08.2008 Kristillisdemokraatit esittävät terveydenhuollon pelastuspakettia
28.08.2008 Rahoitus- ja valtionosuusuudistus valmisteltava avoimesti
28.08.2008 Jätteiden hyötykäyttöä tehostettava

Siirry arkistoon »